Aloita työpohjan avulla
Kaikki laskentataulukot aloitetaan työpohjasta – mallista, jota voit käyttää lähtökohtana. Korvaa työpohjan kaaviot ja tiedot omalla sisällölläsi ja lisää esimerkiksi uusia taulukoita ja kaavoja.
Datan lisääminen taulukkoon
Syötä dataa tai tuo dataa toisesta tiedostosta. Voit myös valita valmiiden kaavojen laajasta valikoimasta, esimerkiksi summan tai keskiarvon, ja lisätä niitä mihin tahansa soluun. Voit lisätä rivejä ja sarakkeita, jotta saat kaiken datasi mukaan.
Kaavion luominen
Havainnollista dataa 2D-kaaviolla tai interaktiivisella kaaviolla. Kaavio päivittyy automaattisesti, kun muutat taulukon dataa.
Asiat järjestykseen välilehtien avulla
Järjestä laskentataulukot siten, että seurattaville tiedoille (esimerkiksi tuloille ja kuluille) on eri taulukkovälilehdet. Vaihda sitten haluamaasi välilehteen klikkaamalla laskentataulukon yläreunassa jotakin niistä.
Tee yhteistyötä reaaliajassa
Kutsu muita käyttämään laskentataulukkoa kanssasi. Kaikki kutsumasi henkilöt näkevät muutokset reaaliajassa, mutta voit hallita sitä, kuka voi muokata tai vain katsoa laskentataulukkoa.
Tämä opas auttaa sinua pääsemään alkuun Macin Numbers 6.2:n käytön kanssa. Voit tarkastaa Macissasi olevan Numbers-version valitsemalla näytön yläreunan Numbers-valikossa Numbers > Tietoja: Numbers. Voit selata tätä opasta klikkaamalla tämän sivun yläreunan lähellä Sisällysluettelo. Voit myös ladata oppaan Apple Booksista (missä saatavilla).
Jos tarvitset lisäapua, vieraile Numbersin tukisivustolla.
Numbersin käyttöopas Macille
- Tervetuloa
-
- Johdanto Numbersiin
- Kuvien, kaavioiden ja muiden objektien johdanto
- Laskentataulukon luominen
- Laskentataulukoiden avaaminen ja sulkeminen
- Työpohjan räätälöinti
- Välilehtien käyttäminen
- Muutosten peruminen tai tekeminen sittenkin
- Laskentataulukon tallentaminen
- Laskentataulukon etsiminen
- Laskentataulukon poistaminen
- Tulosta laskentataulukko
- Numbersin Touch Bar
- Laskentataulukon luominen VoiceOverilla
-
- Valitse tekstiä ja sijoita lisäyskohta
- Tyylin käyttäminen näppäinoikotiellä
-
- Merkkien välistyksen säätäminen
- Aksenttien ja erikoismerkkien käyttäminen
- Merkkien ja tekstin nostaminen ja laskeminen
- Murtolukujen muotoileminen automaattisesti
- Merkkityylien luominen ja käyttäminen
- Viivojen ja lainausmerkkien muotoileminen
- Kiinalaisen, japanilaisen tai korealaisen tekstin muotoileminen
- Luetteloiden muotoileminen
- Yhtälöiden lisääminen ja muokkaaminen
- Tekstin korostaminen
- Verkkosivuun, sähköpostiin tai taulukkovälilehteen linkittäminen Macin Numbersissa
- Tekstin erottaminen viivakkeilla (viivoilla)
-
- iCloudin käyttäminen Numbersin kanssa
- Excel- tai tekstitiedoston tuominen
- Excel-muotoon tai muuhun tiedostomuotoon vieminen
- Laskentataulukon tiedostokoon pienentäminen
- Suuren laskentataulukon tallentaminen pakettitiedostona
- Laskentataulukon aiemman version palauttaminen
- Laskentataulukon siirtäminen
- Laskentataulukon lukitseminen
- Laskentataulukon suojaaminen salasanalla
- Työpohjien luominen ja hallitseminen
- Tekijänoikeudet